X-periencing Sound 2018

Musiikkia kokemaan Itävaltaan

 

Vuosi sitten pistimme pystyyn 4H:n kanssa kansainvälisyysprojektin, jonka päämääränä meillä on päästä kansainvälistymään, tapaamaan uusia henkilöitä ja tutustumaan erilaisiin kulttuureihin. Aloimme kerätä rahaa mm. järjestämällä diskoja ja osallistumalla erilaisiin tapahtumiin.
   Samalla aloimme etsiä Erasmuksen kautta yhteistyömaata, jonka löysimme Itävallasta. Kyseessä oli X-periencing sound -projekti, johon saapui neljästä maasta (Suomi, Itävalta, Tsekki ja Tanska) jokaisesta 6 osallistujaa. XPS -projekti nimensä mukaan oli musiikkiin painottuva viikonmittainen "leiri", jossa pääsimme tutustumaan musiikkiin ja sen tekemiseen monelta kantilta.

Lauantai 21.7. Klo 17:56

Musikaalinen matka on alkamaisillaan Oulun juna-asemalta. Päivän mittainen matka pääpaikkaan Berndorf bei Salzburgiin saa päätöksensä, kun sunnuntai-iltana saavuimme vanhaan kiviseen leirikeskukseen, joka etäisesti muistutti (ainakin omasta mielestäni) Koortilan toimintakeskusta. Asetuttuamme aloillemme keräännyimme kaikki kokoon ja esittelimme itsemme ja tutustuimme toisiimme. Reilun kahdenkymmenen hengen joukkoon mahtui 16-25 vuotiaita, tyttöjä ja poikia, musiikkia harrastavia ja vähemmän harrastavia.

Maanantaina, ensimmäisenä kokonaisena päivänä, jakaannuimme kahteen ryhmään, joista oma ryhmäni aloitti tutustumalla siihen, mitä kaikkea voi tehdä tietokoneeseen ja Ableton -musiikinteko-ohjelmaan liitetyllä koskettimilla. Tämän session jälkeen keskityimme enemmän Abletoniin ja kokeilimme, mitä ohjelmassa oli mahdollista tehdä. Työpajat olivat mielenkiintoisia, mutta oli melko hankalaa päästä sisälle tuntemattomaan ohjelmaan, jonka käytöstä ei ollut minkäänlaista kokemusta.
   Illan päätteeksi oli itävaltalaisten vuoro esitellä omaa maatansa, maistattaa meille paikallisia herkkuja ja opettaa paikallista tanssia. Loppuilta meni rennossa yhdessäolossa ja tutustumisessa toisiin.

Seuraavana päivänä järjestetyssä ohjelmassa oli luvassa lisää paneutumista Abletoniin ja saimme tehtäväksemme valmistaa ohjelmalla noin minuutin mittaiset esitykset. Tässä pääsi melko hyvin sisälle ohjelman ideasta ja miten sitä käytetään ja itse musiikkinäytteen tekeminen oli hauskaa ja mielenkiintoista.
   Toisena aktiviteettina oli itävaltalaisen Anitan soundpainting. Soundpainting on "kehomusiikkia", jossa ryhmän johtaja antaa ohjeita, miten tuottaa ääntä, esim. beatboxaamalla tai rummuttamalla kehoa. Samalla Anita opetti meille itävaltalaista laulua, sekä hieman jodlausta. Omasta mielestä Anitan tuokio oli mukavinta meille järjestettyä toimintaa sillä viikolla. Illalla oli taas maan esittely, jonka vuorossa oli Tsekki. Lauloimme ja tanssimme tuttuun tapaan ja maistelimme maan tuomia herkkuja.

Keskiviikkona meille kerrottiin, että alkaisimme valmistelemaan esitystä perjantaiksi. Jakaannuimme ryhmiin ja aloitimme esityksen suunnittelun. Meidän esitykseen kuului akustisia soittimia, joten kävimme paikalliselta kaatopaikalta hakemassa roinaa ja rakensimme itse omat soittimemme. Eihän niistä omatekoisista rummuista oikein mitään kunnon ääniä saanut irti, mutta muuten oli hauskaa.
   Myöhemmin iltapäivällä lähdimme läheiselle järvelle, jossa uiskentelimme, potkimme palloa ja söimme jäätelöä. Toiminnan keskeytti uskomattoman kova sadekuuro ja ukkonen, jota sillä hetkellä ehkä Suomen 30 asteen lämmöissä kaivattiin. Koko reissusta voi sanoa, että pakenimme Suomen helteitä etelään.
    Keskiviikkoillan maana toimi Tanska, jotka pitivät kuten muutkin edelliset tietovisan maastaan. Ja eihän tämä musiikkivaihto olisi ollut, jos emme olisi tanssinut ja laulanut vähän lisää. Tietenkin myös maistelimme tanskalaisten tarjoamia herkkuja.

Torstai toimi pääasiallisesti esitysten valmisteluun, eli toisin sanoen vapaaseen olemiseen ja mukavien puhumiseen muille. Samalla kerkesimme suomalaisten kesken valmistella omaa illan esitystä Suomesta.
   Suomi -esityksemme alkoi meille tutulla letkajenkalla, jolla tanssimme sisään ja kutsuimme muut maat mukaan. Esitykseemme kuului myös visailua suomen kielen helppoudesta ja lauleskelua Ievan polkan tahtiin. Lopuksi tarjosimme suklaata, ruissipsiä, mustikkakeittoa ja hieman kumista pannukakkua, joka kuitenkin upposi muihin niin hyvin, että muutamat kysyivät sen reseptiä. Loppuilta meni jälleen rennossa yhdessäolossa.

Perjantai pyhitettiin esitysten valmistelemiseen ja esiintymiseen. Olimme jakautuneet kolmeen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä oli valmistellut oman rap-esityksen, jossa räppäsi tanskalainen, tsekkiläinen ja itävaltalainen jokainen omalla kielellään. Esitys oli loistava ja siitä sai nauttia täysin rinnoin. Toisena esiintyi ryhmä, joka esitti When i'm gone n tahtiin kupeilla soitetun biisin, jonka jälkeen he improsivat soundpaintingia, johon myös yleisö osallistui.
   Viimeiseksi muttei vähäisimmäksi esiintyi ryhmä, jossa minä olin mukana. Esityksessä ryhmämme oli jaettu kahtia akustiseen, sekä elektroniseen ryhmään kuvastamaan eroavaisuuttamme, minkä vuoksi myös taistelimme keskenämme. Sankari saapuu ja "yhdistää" meidät, minkä jälkeen elimme rauhaisasti yhdessä musiikkia soittaen.
   Illan päätteeksi herkuttelimme itävaltalaisilla ruuilla ja vietimme viimeistä iltaa kokon ääressä samalla laulaen lauluja kitaran säestäessä. Siinä viimeistään ymmärtää laulaessa, kuinka musiikki yhdistää toisilleen tuntemattomia ihmisiä, mikä on oikeasti hienoa.

Lauantaina tunnelma oli haikea, kun valmistuimme lähtöön takaisin kotiin. Siivoilimme jälkemme, hyvästelimme muut ja lähdimme kotimatkalle. Bussilla menimme aluksi Salzburgiin, jossa sai kierrellä hetken ja ostella tuliaisia. Lensimme Salzburgista Frankfurtiin ja reilun vuorokauden pituisen matkan jälkeen olimme saapuneet takaisin Ouluun.

Näin matkamme meni Itävallassa. Olen erittäin kiitollinen ja iloinen, että sain osallistua tähän vaihtoon. Tapasin uusia mahtavia persoonia, koin paljon uutta ja mielenkiintoista ja sain intoa ja inspiraatiota musiikkiin aivan uudella tavalla. Kiitos 4H:lle, jonka kautta tämä oli mahdollista ja erityinen kiitos matkakumppaneille, jotka eivät menettäneet hermoja minuun, ainakaan tietääkseni, ja olivat iloisia, kannustavia ja loistava seura.

 

Jere Puolakka

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.