Nordic 4H Camp Ostfold 2017

Pohjoismainen 4H-leiri Ostfoldissa

 

4H järjesti pohjoismaisen leirin Norjan Østfoldissa 29.7.-5.8.2017. Leiri järjestetään joka toinen vuosi, ja järjestäjämaa vaihtuu aina pohjoismaiden kesken. Leirille osallistui yli tuhat nuorta pohjoismaista, joista suurin osa oli norjalaisia. Joukkoon mahtui myös runsaat sata suomalaista, ryhmä tanskalaisia sekä kaksi ruotsalaista leiriläistä. Muhokselta leirille lähti viiden nuoren joukko yhdessä Muhoksen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa. Leirimiljöönä toimi Kalnesissa sijaitseva koulu ja sen ympäristö.

 

Suomalaiset matkasivat Norjaan yhdessä Turusta lähtien. Turussa kaikki suomalaiset kokoontuivat satamaan, ja matka kohti Norjaa alkoi laivalla Tukholmaan. Laivamatka oli mainio tilaisuus tavata edellisellä pohjoismaisella leirillä saatuja ystäviä ja päivittää kuulumiset kaikkien vanhojen tuttujen kanssa. Tukholmasta matka jatkui bussilla ensin Ruotsin ja Norjan rajalle ja siitä edelleen Kalnesiin leiripaikalle.

 

Leirin kohokohtia on perinteinen avajaiskulkue, johon kukin maa tai maakunta panostaa pukeutuen yhteenkuuluvasti ja valmistellen yhteisiä huutoja ja lauluja. Suomi oli mukana Suomi 100 -teeman mukaisesti, ja suomalaiset olivatkin tilanneet itselleen yhteensopivat siniset leirihaalarit. Vaikka norjalaisia oli moninkertainen määrä suomalaisiin nähden, taisi isänmaallisuus nostaa Suomen porukassa päätään, sillä Maamme-laulu raikasi ja Suomi!-huudot kuuluivat jopa ylitse norjankielisten huudahdusten.

 

Tällä kertaa leirin teemana oli “Saga to science”, ja leirin aikana matkattiin tuhannen vuoden aika aina viikinkien seikkailuista tulevaisuuden tieteen mahdollistamiin ihmeisiin. Päivien aktiviteetit liittyivät jollain tapaa leirin teemaan lähtien liikkeelle viikinkiaiheisesta tutustumispäivästä. Leirin aikana vierailimme Haldenissa Fredriksteinin linnoituksella ja pääsimme osallistumaan Allsang på Grensen -ohjelman kuvauksiin. Leirin aikana oli myös omistettu kokonainen päivä tieteelle ja sen ilmiöille.

 

Vaikka aktiviteetit ja iltaohjelmat ovat leirin runko, parhaat muistot leiristä syntyvät uusien ystävien kanssa vietetyistä hetkistä. Uudet ystävät ovat se, mikä leirikokemuksesta tekee niin antoisan ja ainutlaatuiset. Tuttavuuden tekeminen ulkomailla asuvien ihmisten kanssa voi olla haastavaa, jos vain istuu kotona sohvalla, mutta paikassa, johon on kerääntynyt yli tuhat ihmistä, ei kukaan varmasti jää yksin. Leirillä koettuja hetkiä varmasti vaalitaankin ja muistellaan vielä kiikkustuolissa mummoina ja pappoina.

 

Siiri Päätalo

 

Muhoksen leiriporukka