Sähköisen päiväkirjan käyttöohje

4H-kerhoissa Muhoksella käytetään sähköistä päiväkirjaa, johon suunnitellaan ja merkataan toteutuneet kerhokerrat. Pääset kirjautumaan ja selaamaan omia kerhoja sähköiseltä jäsenkortilta.

Mikäli kirjaudut jäsenkortille ensimmäistä kertaa, muista tilata uusi salasana sähköisen jäsenkortin kirjautumissivulta. Käytä omaa sähköpostiasi, jolla olet myös ilmoittautunut kerhonohjaaja koulutukseen.

Mikäli kirjautumisen kanssa on ongelmaa olethan yhteydessä meihin!

Oman kerhon hallinnointi

Yllä olevasta kuvasta löydät ohjeet miten pääset selaamaan kerhoja, joita ohjaat, kunhan olet kirjautunut omalle sähköiselle jäsenkortille ensin.

Mikäli kerhosi ei näy listalla, tai siinä on vääriä tietoja ole yhteydessä toiminnanjohtajaan tai -ohjaajaan.

Kun avaat kerhon saat esille kerhon tiedot.

Muista täyttää ja tallentaa kerhon turvallisuussuunnitelma ajantasalle. Se on suunnitelma, joka on tehty ennen kerhon aloittamista. Mikäli suunnitelma ei ole sinulla tallella, kysele sitä yhdistykseltä.

Toimintasuunnitelman tekeminen

Jokaisella kerholla tulee olla toimintasuunnitelma, jonka mukaan kerho toimii. Näin yhdistyksellä pystymme myös seuraamaan mitä toimintaa kerholla on luvassa.

Uusi toimintasuunnitelma luodaan jokaiselle kerhokerralle etukäteen! Toimintasuunnitelmaan tulee kirjoittaa kerhokerran päivämäärä, aihe sekä mitä aijotte tehdä kerhossa.

Pyhäpäivinä ei ole kerhoa! Näille päiville ei suunnitella toimintaa, eikä merkitä kerhokäyntiä!

Kerhokäynnit

Kun kerho vihdoin starttaa, muistaa merkata jokaisesta kerhokäynnistä merkintä sähköiseen kerhopäiväkirjaan!

Vain toisen ohjaajan tarvitsee merkitä kerhokäynnit päiväkirjaan, mutta muistakaa valita aina molemmat ohjaajat kerhokerralle, jos molemmat ovat olleet paikalla ohjaamassa.

Hukassa? Ongelmia?

Me ollaan täällä sua varten! Jos tulee ongelmia tai et ymmärrä jotain, niin laita rohkeesti viestiä Kerhonohjaajien WhatsApp-ryhmässä tai suoraan viestiä/soittoa yhdistyksen työntekijöille.