I HEAR YOU 2024

Training Course – Neraida, Kreikka – 11.11.–19.11.2024

11.11.

Matkantekommehan alkoi jo sunnuntai-iltana 10. päivä junalla Oulusta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Koska lentomme oli aikainen, saimme viettää yön lentoaseman hiljaisuudessa. Kun vihdoin aamun sarastaessa pääsimme matkaan, lensimme Kööpenhaminan kautta Ateenaan. Ateenassa otimme alkumaistiaiset kreikkalaisesta keittiöstä ja kävimme syömässä ravintolassa, jossa allekirjoittanut nautti herkullista moussakaa. Lounaan jälkeen otimme jälleen metron allemme, suuntasimme bussiasemalle ja matka kohti Karditsaa sai alkaa. Reilun kolmen tunnin ajomatkan aikana pieni jännitys uusien tulevien tuttavuuksien tapaamisesta nosti päätään, sillä tiesin bussissa istuvan kaksi muuta koulutukseen osallistuvaa, jotka paljastuivat hetkeä myöhemmin puolalaiseksi ja italialaiseksi. Asemalta hyppäsi mukaan myös paikallinen kreikkalainen. Viimeisen etapin taitoimme autolla noin 40 minuutin ajan kuvankauniiseen Neraidan vuoristokylään.

Matka tasamaiselta kotiseudulta Neraidan kukkuloile vei raikkaat 28 tuntia ja matkustusta kävellen, junalla, lentokoneella, metrolla, bussilla ja henkilöautolla.

Pitkä päivä päättyi illalliseen ja rentoon tutusteluun.

12.11.

Toinen/ensimmäinen varsinainen päivä heräsi sateiseen ja harmaaseen keliin, jota jatkui valitettavasti enemmän tai vähemmän koko leirin ajan lukuun ottamatta kahta viimeistä aurinkoista päivää. Paikka, jossa vietimme reilun viikon, oli kesäleirinä toimiva leirintäalue. Paikalle mahtui yhteensä jopa 150 henkeä yöpymään, mutta meitä ei sentään niin montaa ollut. Meitä oli paikalle kokoontuneena noin 30 henkeä kuudesta Euroopan maasta mukaan lukien koulutukseen osallistujat, ohjaajat ja muut järjestäjät. Suomen ja Kreikan lisäksi osallistujia oli Espanjasta, Italiasta, Bulgariasta ja Puolasta.  Yövyimme pienissä mökeissä 3–4 hengen kera. Päärakennus ja keittiö olivat erikseen mäen päällä ja saniteetti- ja suihkutilat mäen alalaidalla. Alueella olisi ollut myös mahdollisuus kori- tai lentopalloon, mutta kehnon kelin vuoksi se jäi tällä kertaa käyttämättä.

Päivä pyhitettiin toistemme tutustumiseen ja ryhmän kokoamiseen. Erilaisin leikein ja ryhmäytymisaktiviteetein opimme hieman toisistamme. Päivän aikana loimme myös yhteiset pelisäännöt ja listasimme myös pelkoja, toiveita ja omaa kontribuutiotamme koulutuksen suhteen. Saimme myös täytettäväksi tunteiden seinän, johon joka päivältä piirsimme eri värein, jotka kuvasivat tunteitamme, joita koimme päivän aikana. 

13.11.

Kolmantena päivänä pääsimme hyppäämään koulutuksen teemaan: kommunikaatioon. Harjoitimme kommunikaatiotyylejä ja niiden haasteita eri aktiviteetein teatterin keinoin. Pääsääntöisesti aktiviteettimme sisälsi aktiivisen ryhmässä tehtävän osuuden ja tämän jälkeen keskustelun, jossa kävimme läpi, mitä ajatuksia aktiviteetti herätti. Näin tekeminen ei jäänyt pelkäksi hassutteluksi ja tyhjäksi tekemiseksi, vaan ajatusten purkaminen ja jakaminen antoi myös koulutuksen sisältämän oppimisaspektin. Oppiminen tapahtui non-formaalilla tavalla, joka on ei virallista tai muodollista oppimista, jonka tarkoitus on kehittää erilaisia taitoja ja valmiuksia virallisen oppimisen ulkopuolella. Oppiminen on tavoitteellista, mutta vapaaehtoista.

Päivämme alkoivat aina yhdeksältä aamupalalla. Kymmeneltä alkoi itse ohjelma, joka sisälsi päivän mittaan neljä puolentoista tunnin mittaista sessiota, välissä aina kahvi- ja lounastaukoa. Viimeisenä toimena ennen illallista ja vapaa-ajanviettoa ryhmäydyimme antamaan palautetta kuluneesta päivästä ja näin ollen pääsimme mahdollisesti vaikuttamaan, jos ei tämän koulutuksen aikaisiin, ainakin seuraavien toimiin.

14.11.

Jotain kummaa tapahtui neljäntenä päivänä herätessä. Sumu ja sade olivat poissa ja näimme järven, joka vuoren juurella tyynesti lainehti. Tervehdimme häntä innolla ja teimme hieman muutoksia päivän ohjelmaamme ja kävimme matkaan kohti järven rantaa ja kahvilaa. Osa ryhmästä taittoi matkan kävellen, osa autolla.  Vietimme järven rannalla sijaitsevassa kahvilassa hyvän tovin ja saimme hieman rentoutua parin tiiviin päivän jäljiltä.

Järveltä palatessamme palasi myös tiukka paneutuminen koulutukseen. Seuraavana oli vuorossa demokratiakeskustelu, jossa jaoimme ryhmämme eri viiteryhmiin: kylän asukkaisiin, tehtaan työntekijöihin, tehtaan omistajaan, journalisteihin jne. Aiheena oli tehtaan aiheuttama saastunut vesi, joka myrkyttää kylän asukkaita. Pormestarin kutsuttuna järjestettiin keskustelutilaisuus, jossa etsittiin ratkaisuja ongelmaan.

Kun jonkinlainen ratkaisu ja rauha saatiin kylään, siirryimme väittelemään digitaalisuuteen liittyvistä aiheista. Aiheita oli mm. emojien käytön tarpeellisuus, etätyöskentelyn hyödyt/haitat ja onko puhelimen kautta tapahtuva viestintä suoraa. Jälleen pienemmissä ryhmissä pohdimme omia argumentteja ja lopuksi väittelimme omasta aiheesta.

Kun päivä saapui iltaan (illallisella oli ehkäpä torstain kunniaksi kreikkalaista hernekeittoa tarjolla), oli vuorossa ensimmäinen kulttuuri-ilta. Tässä iltamassa oli tarjolla Etelä-Euroopan väen eli Kreikan, Italian ja Espanjan kulttuuria. Leikkisien aktiviteettien kautta arvuuttelimme italialaisia stereotypioita, tanssimme flamencoa ja pohdimme kreikkalaisia sananlaskujen merkityksiä. Tarjolla oli tietysti maiden tuomia omia herkkuja, joita pääsimme nauttimaan.

15.11.

Perjantaina jatkuivat keskustelevat aktiviteetit. Aamupäivällä kolmessa eri ryhmässä teimme pienet esitelmät vähemmistöistä ja heidän kokemistaan haasteista yhteiskunnassa sekä millaisia ratkaisuja niihin voisi olla. Aiheina olivat LGBTQ+, vammaisuus ja maahanmuuttajat ja pakolaiset. Esitelmien jälkeen yleisö sai kysellä kysymyksiä ja keskustella aiheesta.

Toisena aktiviteettina illalla oli keskustelukahvilan vuoro, jossa neljä vapaaehtoista sai oman aiheen, josta pienryhmiä kierrättämällä koottiin esitys eri kommunikaation haasteisiin. Aiheina olivat empatian puute, itsekeskeisyys/narsismi, stereotypiat ja digitaalinen vuorovaikutus. Vapaaehtoiset keskustelunjohtajat tekivät omannäköisensä esityksen ja esitteli sen lopuksi kaikelle kansalle.

Näin päättyi perjantaipäivä pään puhki pohtimisella. Seuraavana aamuna tulisi olla skarppina ja herätä jo tuntia aikaisemmin, jotta retki voisi alkaa!

16.11.

Näin tosiaan kävi, että aamupala oli tuntia aikaisemmin ja valmiina meidän oli oltava leirikeskuksen portilla kello yhdeksän. Siellä meitä odotti pikkubussi, joka veisi meidät kohti Meteoran kallioita ja sen luostareita reilun tunnin ajomatkan päähän. Meteora on erikoisten kalliomuodostelmien röykkiö. Kalliot nousevat pystysuorana kohti taivasta kuin pylväät. Alueella on useita luostareita, joista vierailimme kahdessa. Emme suinkaan yksin olleet paikalla, vaan alue oli suosittu turistikohde. Katselimme upeita maisemia, tutustuimme iänikuisiin maalauksiin ja käsitöihin luostareiden kirkoissa ja museoissa, silittelimme kissoja ja teimme pienen irtioton koulutuksesta ja leirintäalueelta.

Meteoran kallioilta jatkoimme matkaa niiden juurella sijaitsevaan Kalampaka kylään, jossa saimme hieman vapaa-aikaa kierrellä ja katsella. Osa maisteli leipomoiden paikallisia herkkuja, osa kävi kävelyllä kylän ympäristössä ja osa nautti paikallisen kahvila/ravintolan antimista. Kylä oli viihtyisä ja sen maisemat kohti kallioita olivat uskomattoman hienoja!

Paluumatka meni rauhallisesti matkantekijöiden torkkuessa pikkubussin kyydissä. Illalla ohjelmassamme ei ollut mitään sen suurempaa, vaan saimme viettää rentoa yhdessäoloa. Kuitenkin joku oli tarkkaavaisena huomannut sään olevan seuraavana päivänä aurinkoinen ja keksi idean, jonka vuoksi oli hyvä mennä aikaisin unten maille.

17.11.

Muutamat reippaat päättivät laittaa kellon soimaan 6.45 ja nousta katsomaan auringonnousua viereiseen kylään. Optimistiset aikatauluarviot saivat aikaan sen, että oikopolulla keskellä metsää aurinko nousi ja tavoitteemme ei näin ollen täysin onnistunut. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja nousimme ylös kohti kylää, josta avautui upea järven ympärille kohoava vuoristoinen maisema. Kahden tunnin kävelymatkan arvoinen, sanoisin. Palatessamme takaisin huomasimme ajan ajatuvan loppuun, ennen kuin päivän toimintamme alkaisi. Rukoilimme kreikkalaisia jumalia, jotta he näyttäisivät kansalaistensa hyvyyden ja luotimme peukalokyydin voimaan. Useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen kuitenkin saimme kyydin ystävälliseltä mieheltä, joka ajoi meidät ylös kukkulalle leirintäalueellemme. Samainen mies uteliaana kyseli projektistamme ja mistä olemme. Kun kuuli, että olen Oulusta, Suomesta, hän kertoi matkustaneensa junalla Oulun ohitse ollessaan menossa Hyrynsalmelle. Pieni maailma.

Selvittyämme pitkältä aamureippailulta aloitimme päivän lentopallokentälle kokoontuneena. Energiaa keräävän aktiviteetin jälkeen hyppäsimme päivän aiheeseen: Theater of the Oppressed, eli vapaasti suomennettuna Sorretun teatteri. Tiivistettynä kyseinen teatterimuoto sisältää viisi hahmoa; sortajan, sorretun, heidän tukijansa ja neutraalin osallistujan. Tehtävämme oli ryhmissä kehitellä realistiset kohtaukset, jossa sortaja sortaa sorrettua. Kohtauksen aihiot olivat perhe, parisuhde, työpaikka ja koulu. Oman ryhmäni aihe oli työpaikka, ja kohtauksemme idea oli työpaikkakiusaaminen erityisesti naisten väheksymisen muodossa. Kohtauksen esitettiin kahdesti. Ensimmäinen kerta kuten oli suunniteltu. Toinen niin, että yleisöstä joku pystyi keskeyttämään esityksen ja tulla itse valitsemansa roolihahmon tilalle ja vaihtaa esityksen suuntaa, millaiseksi sen näki parhaaksi ratkaistakseen konfliktitilannetta. Esitysten jälkeen keskustelimme jälleen ajatuksista, joita nousi esille.

Illan viimeisenä toimena saimme suunnitella omat aktiviteetit, joita tulisimme harjoittamaan seuraavana päivänä. Aktiviteetin tulisi liittyä koulutuksen teemaan kommunikaatioon. Näin käytimme alkuiltamme suunnitteluun.

Mutta ilta ei päättynyt siihen. Oli vuorossa seuraava kulttuuri-ilta, jonka maina oli Suomi, Bulgaria ja Puola. Suomalainen ilta pääsi alkuun Finlandian dramaattisella introlla, jonka jälkeen tanssittiin Letkajenkan ja Daruden Sandstormin tahtiin. Pöydässä tarjolla oli suomalaisia herkkuja suklaasta salmiakkiin ja mustikkamehusta muumikekseihin. Pöydän antimet olivat suosittuja ja yllätyksekseni salmiakki myös meni kaupaksi varsin hyvin.

Seuraavana oli vuorossa Bulgarian vuoro, joka tarjosi aktiviteettina perinteistä tanssiaan ja näin saimme olla oman elämämme parkettien partaveitsiä. Pöydän antimina oli halvaa, taateleita, virvokkeita sekä itse tehtyjä maustekurkkuja, joita tarjoiltiin leivän päällä kera itse tehdyn soossin.

Viimeiseksi kulttuuriaan esitteli Puola myöskin tanssin muodossa sekä joukkuepelillä. Puolan pöydästä ja sitä myöden Puolakan vatsasta löytyivät suklaata, pikkusuolaista, itsepoimittuja herkkusieniä, makkaraa ja paljon muuta. Jos jotain tästä illasta puuttui, niin ei ainakaan tarjolla olevia maukkaita makuja!

Ilta jatkui ihmisten ilottelulla, yhdessä tanssien, keskustellen, pitäen hauskaa. Viikon aikana hitsattu sauma ihmisten välillä oli tiivis, kestävä. Olimme ryhmä koottuna yksilöistä.

18.11.

Aamu heräsi jälleen. Väsynyttä ilmapiiriä oli havaittavissa myöhän illan myötä. Toimena oli esitellä ja toteuttaa edellispäivänä suunnitellut aktiviteetit. Luvassa oli mm rikkinäistä puhelinta, esteratoja ja mafia-peliä. Jokaisella ryhmällä oli 45 minuuttia aikaa vetää aktiviteettinsa ja käydä reflektointi siitä. Tämän jälkeen otettiin palautetta vastaan, millainen oli ryhmän dynamiikka ja asemat, aktiviteetin sopivuus ym. Näin saatiin hyvää oppia itselle, mitä on hyvä huomioida, kun suunnittelee aktiviteetteja.

Lounastauon saimme pitää tuntia pidempänä, jotta voisimme nauttia auringosta, joka niin kovin oli piilotellut lähes koko viikon jossain pilvien takana. Iltapäivästä oli enää jäljellä palautteenanto koulutuksesta. Kirjoitimme mietteitämme ylös sekä toiminnasta, ohjaajista, fasiliteeteista ja lähetimme toisillemme terveisiä. Viimeisen kerran yhdessä keräännyimme piiriin, lausuimme kiitokset toisillemme ja sanoimme alustavasti näkemiin.

Viimeiseksi ehtoolliseksi meille tarjottiin kreikkalaista pitsaa, joka oli erittäin maukasta! Illalla tunnelma oli kuitenkin jo haikea. Osa osallistujista lähtisi jo tulevana yönä kotimatkalleen ja oli enää muutamia tunteja viettää aikaa yhdessä. Istuimme yhdessä päärakennuksella keskiyöhön saakka, jolloin oli aikani poistua paikalta.

19.11.

Matka kotiin kesti pidempään kuin tulo, yhteensä 32 tuntia. Matkalla hyödynnettiin jokaisen kulkuneuvon mahdollisuutta nukkua. Ennen lentojamme kuitenkin nousimme puolalaisten toverien kanssa Lykavittos-kukkulalle katsomaan, kuinka aurinko nousee Ateenaan ja herättää kaupungin. Maisema oli vaikuttava ja matkalaukkujen raahaaminen ylös 277 metriä korkealle huipulle ei tuntunut enää miltään. Huipulta siirryimme Ateenan kansallispuutarhaan istuskelemaan ja nauttimaan hieman päivästä. Pikaisen lounaan jälkeen olikin jo aika siirtyä lentokentälle ja suunnata kotiin.

Mitä jäi käteen?

Paljon tuli kirjoitettua, mutta paljon jäi kirjoittamatta. On aina mielenkiinoista huomata, miten reilun viikon aikana tuntemattomat ihmiset hitsautuvat yhteen ja muodostavat sekä kahdenvälisiä suhteita että toimivan ja omanlaatuisen ryhmän. Tämä ei ollut poikkeus. Toki voi hyvinkin sanoa, että meissä on jotain yhteistä ja yhdistävää jo valmiiksi, kun olemme itsemme kyseiseen koulutukseen hakeutuneet.

Koulutuksen aihe kommunikointi oli mielenkiintoinen ja pidin erityisesti sen harjoittamisesta teatterin keinoin. Ne toimivatkin hyvin yhteen, sillä onhan kommunikointi ja teatteri ihmisten vuorovaikutusta keskenään. Teatteria harrastamalla pääsee myös irroittelemaan ja luomaan jotain uutta ja mielenkiintoista.

Konkreettisena palana Erasmus+-vaihdoista saadaan Youthpass-todistus, joka kertoo, millaiseen koulutukseen on osallistunut. Tätä voi käyttää hyödyksi esim. CV:ssä ja näin ollen työnhaussa erityisesti nuorisoalalla.

Viikon aikana ehti tuntea monenlaisia tunteita niin hyvässä kuin ei niin hyvässä mielessä. Kreikan aurinko ei paistanut, vaan sää oli marraskuinen kuin Suomessa. Tämä aiheutti vilunväristyksiä, matalampaa mieltä ja nenän niiskutusta. Mutta jos suurimmat takaiskut olivat sään aiheuttamia, voi sanoa, että on mennyt vallan hyvin. Aurinkoa ei ehkä ollut taivaalla, mutta sitäkin enemmän mielissämme, kun saimme viettää hienoa aikaa yhdessä tutustuen ja toimien.

Minulle parasta näissä projekteissa ovat uudet ystävät ja tuttavat. Tavata erilaisia ihmisiä muista maista ja kulttuureista. Näistä voi olla iloa jatkossakin, jos reissaa ulkomailla ja haluaa tutustua kulttuureihin syvemmin ja tuntee jonkun, joka niistä osaa kertoa. Uusien ystävien ohella tällaisten reissujen tarkoitus on hankkia uusia kontakteja organisaatioista ja innostuneista tekijöistä, joiden kanssa tehdä yhteistyössä jatkossa muiden projektien parissa.

Kiitänkin kaikkia mukana olleita osallistujia sekä erityisesti koulutuksen järjestäjiä Georgiosta ja Doraa Free Active Creative Teamista! Odotan uusien projektien toteuttamista organisaatioiden kanssa, jotka ottivat osaa tähän koulutukseen ja toivon, että vielä tapaamme vielä jokaisen kanssa.

Kiitos!  

Jere Puolakka